perjantai 7. joulukuuta 2012

7.12

Nyt on tullut jo parikymmentä senttiä lunta! Vihdoinkin on päässyt lumitöihin. Pakkasta oli tällä viikolla jo 25 astetta, mutta nyt on lauhtunut jo sen verran että lämpötila on noin -10 astetta.. Maisema on ihanan valkoinen ja puiden oksat roikkuvat jo alhaalla lumen painamina. Taitaa sittenkin tulla valkoinen joulu.

perjantai 30. marraskuuta 2012

30.11

Tänään on satanut lunta(vihdoinkin) ja tuuli on ollut voimakasta. Pakkasta on ollut n. -4/-10 astetta eli kylmä on! Järvetkin on jo kokonaan ohuessa jäässä, mutta vielä ne ehtivät siitä sulaa jos ilmat lämpenevät (taas.).

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

11.11

Nyt se sade sitten alkoi niinkun luvattiinkin.. Maa on märkää, lumet ovat sulaneet ja jää on poissa - taas. Lämpötila noin +2 astetta ja koko taivaan peittää iso harmaa sadepilvi.

perjantai 9. marraskuuta 2012

9.11

Tänään on ollut koko päivän selkeää ja aurinko on paistanut kirkkaasti. Nyt illalla taivaalle on tosin alkanut kertyä pilviä. Lunta on maassa ja järvikin on alkanut jäätyä. Lämpötila on noin -2 astetta ja ulkona tuulee hieman. Eli alkaa olla jo aika kylmä.. Viikonlopuksi luvataan sateita, joten tämä säätilanne ei luultavasti pysy tällaisena kovinkaan pitkään.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

7.11

Tänään on tullut lumisadekuuroja pitkin päivää. Maa on aivan täynnä valkoisia läikkiä, mutta lumi sulaa yhtä nopeaan kuin tuleekin.. Taivas on pilvessä ja lämpötila n. 0´C. Nyt vaan sitten odotellaan, että milloin maa on kokonaan lumen peitossa ja pysyvä lumi saapuu.

lauantai 3. marraskuuta 2012

3.11

Nyt kyllä sadetta piisaa.. Niinkuin jo vähän ennustettiinkin, ihana luminen maisena on poissa ja maa on märkää ja vesilätäköitä on kaikkialla. Lämpöä on noin +5 astetta ja taivas on tasaisen harmaan pilvikerroksen peittämä.

perjantai 2. marraskuuta 2012

2.11

Tänään on ollut sateinen päivä. Melkein kaikki lumi on sulanut ja vielä eilen ollut ohut jää on kadonnut rantavedestä. Lämpöä on vähän alle +5 astetta eli aika kylmä, vaikka tämän viikon kylmimpinä päivinä onkin ollut lähemmäs -2 astetta..